Pelosta kumpuavaa johtamista

Luin tänä aamuna uutisen Tsetsenian johtajan kommentista kohuttuun avioliittoon. Ramzan Kadyrov on Ylen uutisen mukaan kehottanut miehiä estämään vaimojaan käyttämästä pikaviestipalvelua WhatsAppia.
– Lukitkaa heidät sisään, älkää päästäkö heitä ulos, niin eivät viestitä mitään, Kadyrovin kerrotaan sanoneen.

Ottamatta kantaa siihen, onko uutinen totta vai ei, pidän sitä oivana pelosta kumpuavan johtamisen esimerkkinä.

Tiesitkö että 80% ihmisistä eivät usko johtajien puhuvan totta ja toimivan eettisesti, tehden moraalisia päätöksiä?

En usko ihmisen olevan paha olento. Meissä kaikissa on jotakin hyvää ja meissä kaikissa on tuhoava voima. Yleinen käsitys johtajista ja esimiehistä on enemmän negatiivinen kuin positiivinen. Myös organisaatioissa suurena huolenaiheena pidetty alhainen sitoutuminen työhön, näyttää olevan laajan johtamiskriisin tulos. Mistä tuhoava johtaminen syntyy? Mitä on tapahduttava, että tavallisena ihmisenä pidetty muuttuu mielessämme pahaksi johtajaksi, johon ei voi luottaa?

Organisaatioelämässä johtajat ja esimiehet joutuvat muita useammin tiukkoihin tilanteisiin. Niin hierarkian ylä- kuin alapuolelta ja niin sisäisistä kuin ulkoisista paineista johtuen. Työntekijät, asiakkaat, media jne. asettavat johtajat haastaviin tilanteisiin. Mitä silloin tapahtuu? Mikä on johtajan, tai kenen tahansa ihmisen toimintalogiikka haastavissa tilanteissa?

Kun ihminen joutuu tilanteeseen jota hän ei hallitse, hän kokee sisimmässään pelkoa. Tavanomainen reaktio pelottavassa tilanteessa on häipyä tai palauttaa kontrolli mahdollisimman pian. Keinolla millä hyvänsä ja laajakatseisuus häviää. Usein pelkotilasta kumpuava toiminta on enemmän tuhoava kuin rakentava. Ramzan Kadyrovin väitetty toiminta kuvaa tätä hyvin. ”Hankitaan äkkiä alistava, väkivaltainen tapa jälleen kontrolloida tilannetta.”

Perinteisen johtamisopin mukaan löytyy sääntöjä hyvään johtamiseen. Tiedetään minkälainen hyvä johtaja on. Opitaan kuinka meidän tulisi toimia. Entäpä jos emme kykenekään toimimaan hyvien johtamissääntöjen mukaan? Tai jos opittu toimintatapa ei olekaan autenttinen? Eikö se silloin ole ympäristölle epäluotettava signaali?

Maailmalla on pitkään, joskin pienissä määrin, tutkittu, kehitetty ja harjoitettu toisenlaista johtamiskehitystä. Kyseessä on ns. vertikaalinen johtamiskehitys, jossa kehitetään johtajan kypsyyttä ihmisenä ja johtajana. Johtajan kapasiteetti kehitetään ajattelemaan laajemmin ja toimimaan tietoisemmin myös pelottavissa ja epävarmoissa tilanteissa sekä tunnistamaan oma autenttisuus.

Tutkimuksissa on todettu, että johtajat jotka tietoisesti kehittävät toimintalogiikkaansa ja kypsyyttään ihmisenä/johtajana ovat tehokkaampia esimiehiä ja johtajia. Alaisilla on pääsääntöisesti heihin hyvä luottavainen suhde ja he onnistuvat huomattavasti menestyksekkäämmin johtamaan muutosta tai transformaatiota.

Miltä maailma näyttäisi jos kaikki maailman suuret ja pienet johtajat tietoisesti kehittäisivät omaa toimintalogiikkaansa?